Yleisiä ohjeita päiväkodin arkeen

Pukeutumisesta

Lasten vaatteet on nimikoitava, sillä päiväkodin aikuiset eivät välttämättä tunnista ja muista mikä vaatekappale kuului kellekin lapselle. Nimikoimattomat vaatteet kerätään eteisessä olevaan laatikkoon, josta vanhemmat voivat kuukausittain ennen laatikon tyhjennystä käydä hakemassa omansa pois.

Vaatetus joka säälle!img_vaatetus
Päiväkotiin tarvitaan vaatetus joka säälle. Sisävaatteet on oltava erikseen ja varavaatteita on oltava tarpeeksi, koska rapatessa roiskuu. Vaatteiden on hyvä olla helposti puettavia, jolloin ne tukevat lapsen omatoimisuutta. Lisäksi vaatteiden tulee olla myös sellaisia, joiden likaantuminen ei haittaa.

Sadesään varustukseen kuuluvat kahdet kuravaatteet. Kuravaatteen on hyvä viedä kotiin pestäväksi aina perjantaisin. Likaiset vaatteet laitetaan muovipusseihin ja pussit lasten lokeroihin. Kotoa voi tuoda muovipusseja tätä tarkoitusta varten. Lokerot on tyhjennettävä aina perjantaisin, jotta ne voidaan siivota.

Montsan varavaatteet
Montsassa on varavaatteita ja niitä lainataan lapselle tarvittaessa. Palautathan ne pestyinä takaisin.

Retket

Päiväkoti tekee retkiä ja niistä tiedotetaan vanhemmille etukäteen omassa tiedotteessaan. Päiväkoti retkeilee vuoden aikana muutaman kerran esimerkisi museohin, teatteriin, luistelunäytökseen tms. Jotkut retket saattavat olla omakustanteisia, mutta näistä tiedotetaan vanhemmille aina hyvissä ajoin.

Omat lelut

Lelupäivä kuukauden viimeinen perjantai, muina päivinä leikitään päiväkodin leluilla
Lapsi voi tuoda oman lelun päiväkotiin vain lelupäivänä kerran kuukaudessa. Lelupäivä on pääasiassa jokaisen kuukauden viimeinen perjantai. Muistutus lelupäivän ajankohdasta löytyy lapsen päiväraportista sekä päiväkodin ulko-ovesta lelupäivää edeltävänä päivänä.

Lelut eivät saa olla äännekkäitä ja päiväkotiin voi tuodan yhden lelun kerrallaan. Lelussa ei saa olla pieniä irtoavia osia. Lelut ovat lasten vastuulla. Jos lapsella leluja mukana päiväkodissa muina päivinä, ne laitetaan säilöön lapsen lokeroon, eikä niillä leikitä päivän aikana.

Jos huomaatte lapsen mukana pieniä, hänelle kuulumattomia tavaroita, varmistattehan etteivät ne ole päiväkodin omaisuutta. Monet välineisiin kuuluvat tavarat ovat pieniä ja houkuttelevia, mutta vaillinaisina montessorivälineet ovat täysin toimimattomia. Siis palautattehan kaikki pienet helmetkin päiväkotiin.

Omat kukat

Kaikki lapset sekä isojen että pienten ryhmässä voivat tuoda päiväkotiin ruukussa olevan kukan tai viherkasvin. Lapset hoitavat kasveja itse. Toivomme teidän selvittävän, että lapsen kasvi ei ole myrkyllinen, voimakkaasti allergisoiva eikä herkkä lasten toteuttamalle hoidolle.

Lapsen lääkitys

Lapselle voidaan antaa päiväkodissa hänelle reseptillä osoitettuja lääkkeitä. Annosteluohje tulee olla lääkkeen mukana sekä lääke on oltava valmiiksi annosteltuna. Esimerkiksi suun kautta annettavat, nestemäiset lääkkeet on tuotava päiväkotiin valmiiksi annosteltuina lääkeruiskuun vedettynä. Vanhemman on lisäksi allekirjoitettava suostumus lääkkeiden antoon. Muistattehan, että mitään lääkkeitä ei saa säilyttää lasten eteisen lokerossa.
Lapsen lääkehoitosuunnitelma -lomake

Syntymäpäivien vietto

Lasten syntymäpäiviä vietetään päivänsankarin omassa lapsiryhmässä. Jos lapsen syntymäpäivät sattuvat viikonlopulle tai loma-ajalle, vietetään syntymäpäiviä seuraavana arkipäivänä.

Syntymäpäiväsankaria juhlitaan piirissa onnittelulauluin ja yhteisin leikein. Päivänssankarille annetaan kortti tai syntymäpäiväkruunu. Lapsi voi halutessaan tuoda päiväkotiin tarjottavaa, jotka päivänsankari saa tarjoilla muille lounaan yhteydessä.

Tarjoilussa on hyvä huomioida kohtuullisuus. Esimerkiksi yksi keksi kullekin lapselle on riittävä. Jos lapsi haluaa tarjota jäätelöä, on hyvä varmistaa edeltävä päivänä päiväkodista, että ne mahtuvat pakastimeen. Emme voi ottaa vastaan itse leivottuja tarjottavia. Halutessanne, voitte tiedustella lasten allergioista päiväkodin henkilökunnalta.

Kasvukansio ja esikoulukansio

Kasvukansioon kerätään lapsen kehittymistä kuvaavaa materiaalia
Päiväkodissa seurataan lapsen kehittymistä ja tuetaan lapsen itsearviointitaitoja. Jokaisella lapsella on oma kansionsa, jonne kootaan valokuvia lapsesta, osuvia sanontoja, kertomuksia ja lapsen tekemiä töitä.

Kansiot siirtyvät isojen ryhmään lapsen siirtyessä sinne. Lapsi tuo päiväkotiin tullessaan ison kansion, johon kootaan näitä muistoja Montsasta. Kasvukansion saa täytettynä mukaan, kun lapsi lopettaa hoidon.

Esikoulukansio kulkee esikoulun ja kodin välillä
Jokaisella esikoululaisella tulee olla a4-kokoisille papereille tarkoitettu esikoulukansio. Kansio kulkee esikoulun ja kodin välillä. Kansioon laitetaan joka kuukauden esikoulutuokioiden tulevat aiheet, kotitehtävät ja lapsen tekemät työt. Vanhemman on tärkeää tarkastella kotona yhdessä lapsen kanssa kansion sisältöä, jotta lapsi saa tukea kotitehtävien tekemiseen. Kansiossa on myös tärkeää tietoa vanhemmille esim. retket ja tulevat aiheet.

Poissaolot päiväkodista

Sairaspoissaolot
Sairasta lasta ei saa tuoda päiväkotiin. Muistathan, että kuumetapauksissa tulee lapsen olla kotona yksi kuumeeton päivä ennen päiväkotiin palaamista. Lapsen sairastuttua, ilmoita siitä päiväkodin henkilökunnalle päiväkodin puhelimeen joko soittamalla tai jättämällä tekstiviestitieto.

Päiväkotiin tullessa lapsten on oltava ulkoilukuntoinen ja kyettävä osallistumaan myös ryhmän muuhun toimintaan. Lapsen kuntoa voidaan arvioida yhdessä päivähoitohenkilökunnan kanssa.

Epidemioista ilmoitamme yleisellä ilmoitustaululla.
Jos lapsi sairastuu kesken päivän, on hänet haettava kotihoitoon. Jos lapsi vahingoittuu päivän aikana ja henkilökunta arvioi lääkärihoidon tarpeelliseksi, lapsi viedään Mehiläisen lääkäriasemalle Kielotielle. Vanhemmille ilmoitetaan asiasta välittömästi.

Vapaapäivät ja lomat
Mikäli pidätte lapsenne kanssa satunnaisia vapaapäiviä, ilmoittakaa niistä päiväkodin henkilökunnalle, mielellään etukäteenkin, jos mahdollista. Muistattehan, että satunnaiset omat lomat eivät vähennä päiväkotimaksua.

Loma-ajoilta ja pyhien aatoilta teemme kyselyn hoidon tarpeesta. Kyselyissä ilmoitettu tarve on sitova, sillä mitoitamme henkilökunnan määrän lapsilukuun ja suunnittelemme työntekijöiden lomat ja ylityövapaat ilmoitettujen tietojen mukaisesti. Huomioittehan, että yksityisenä päiväkotina olemme velvollisia hankkimaan lapsellenne sijaishoitopaikan niille loma-ajoille, jolloin Montsa on suljettu. Yksityisenä päiväkotina Montsa maksaa sijaishoitopaikoista erillisen maksun, joka on päiväkodin normaalikulurakenteelle ylimääräinen kuluerä. Tästä syystä toivomme vanhempien varaavan sijaishoitopaikan ainostaan todellisesta tarpeesta.
Suunnittelupäivät

Päiväkodin henkilökunta pitää suunnittelupäivän kerran keväällä ja kerran syksyllä. Suunnittelupäivänä päiväkoti on suljettu ja päivähinta vähennetään kuukausimaksusta. Vanhemmille ilmoitetaan suunnittelupäivien ajankohdista etukäteen ja vanhempien tulee varautua lapsen hoitoon muulla tavalla.

 

Comments are closed